Liberaalit rp:n puoluehallitukselle sekä Tomi Riihimäen klikille
tiedoksi
(Eroilmoitukseni Liberaalit rp:lle 11.9.2004)

Liberaalit rp:n poliittinen ja muu toiminta on mielestäni ajautunut umpikujaan.
Puoluetta epäliberaalisti ja ilmeisesti omaa etuaan tavoitellen viime aikoihin
saakka johtanut Tomi Riihimäki on yhdessä Ilkka Innamaan, Pertti Tanttisen sekä
edesmenneen Dave Liebkindin kanssa aiheuttanut niin suurta vahinkoa puolueelle
sekä liberaalien aatteelle, että puolueen toimiminen ja puolueessa toimiminen on
käynyt äärimmäisen vaikeaksi. Jatkuva halventava suhtautuminen jäsenoikeuksiin,
sekä piittaamattomuus oikeuden päätöksistä ja kyvyttömyys korjata kaikkein
räikeimpiäkään virheitä on mielestäni kiistatonta. Edes perusasioita kuten
puoluekokouksien suunnittelua, asiapapereiden tekemistä ja toimittamista ja
jäsenluettelon pitämistä eivät "riihimäkeläiset" tuntuneet osaavan. Puolueen
entinen johto on käyttäytynyt lapsellisesti, edesvastuuttomasti ja päämäärättömästi,
unohtaen kokonaan puolueen ja sen jäsenten ideologian ja sen poliittisen edistämisen.
Puolueen johtohenkilöiden jatkuvat epäliberaalit kannanotot, vaaliliitot
epäliberaalien puolueiden kanssa ja epäliberaalien, suoraan sanottuna kylähullujen,
asettaminen puolueen ehdokkaiksi vaaleissa ovat myös entisestään pahenteneet
tilannetta ja vaikeuttaneet puolueen toimintaa uskottavana liberaalipuolueena.
Samalla he ovat myös leimanneet kaikki puolueen kanssa tekemisissä olevat tahot yhtä
järjettömiksi kuin mitä heidän oma toimintansa oli ollut.

Viimeinen pisara puolueen mielipuoliselle toiminnalle tuli täyteen kohdaltani, kun
puolueen ent. johto kieltäytyi hyväksymästä itse kokoon kutsumansa puoluekokouksen
päätöstä, jossa puolueelle valittiin uusi puoluejohto. Tiettävästi samainen
puoluejohto on nyt esittänyt perättömiä väitteitä siitä, että tämä kokous olisi muka
asianmukaisesti entisen puoluehallituksen päätöksellä peruttu, eikä kokouskutsua olisi
julkaistu valtamediassa ajallaan. En ole tietoinen että nämä väitteet pitäisivät
lainkaan paikkaansa, tietooni ei ole tullut mitään todisteita näiden väitteiden tueksi.
Puolueen entiset johtohenkilöt ovat vielä kehdanneet syyttää uuteen puoluehallitukseen
kuuluvia ja kokouksessa läsnä olleita laittomuuksista ja tehneet näistä tutkintapyyntöjä
ja/tai rikosilmoituksia poliisille! Entinen puolueen johto on tiettävästi laskenut
liikkelle myös huhuja että kokousta ei olisi ollut pitämässä kuin yksi ihminen kotonaan
ja muuta yhtä naurettavaa. Mm. tämän seurauksena puolueen nettisivusto on nyt jäädytetty
sekä uuden puoluehallituksen oikeus käyttää puolueen tilejä on peruttu. Lisäksi tietooni
on tullut väite, että entinen puheenjohtaja Tomi Riihimäki on käynyt mesoamassa nykyisen
puheenjohtajan, Mikael Vainion oven takana lapsellisesti huonona hävijänä ja tehnyt
minusta tutkintapyynnön poliisille arvosteltuani perustellusti hänen toimintaansa
puolueen puheenjohtajana ennen tätä puoluekokousta. Täysin käsittämätöntä toimintaa kerta
kaikkiaan!

Entisen puoluehallituksen eräiden jäsenten suorittama peloittelu- ja aivopesukampanja
on nyt myös onnistunut vakuuttamaan useat puolueemme jäsenet tämän vanhan, kyvyttömän ja
amatöörimäisen epäliberaalin hallituksen taakse. Tämä on sangen valitettavaa, kun puolueen
jäsenten olisi tietenkin kuulunut tukea puolueen uutta hallitusta, joka kaiken lisäksi
koostuu hyvin liberaaleista ja asiallisista ihmisistä jotka eivät tee puoluetta ja sen
jäseniä naurunalaisiksi jatkuvilla typeryyksillään. Uskon, että oikeusistuimet ja
rekisteriviranomaiset pystyvät toimimaan puolueettomasti ja ehtivät aikanaan tutkia asian
ja todeta tehdyt päätökset laillisiksi ja puolueen sääntöjä noudattaneiksi, riippumatta
entisen puoluejohdon peloitteluista.

Itse en kuitankaan viitsi seurata tätä farssia ja liberaalien nimen tahraamista enää
enempää. Jokainen sekunti tässä puolueessa vain tahraa omaa ja muiden puolueen jäsenten
nimeä ja uskottavuutta. Palaan ilomielin sellaiseen aidosti liberaaliin puolueeseen, jossa
viitsitään keskittyä olennaisiin asioihin ja jonka toimintaa ei edellinen puoluejohto
sairaalloisesti pyri häiritsemään. Sitä ennen toivon, että muut aidosti liberaalit ihmiset
tekevät samoin kuin minä teen ja jättävät uppoavan laivan. Minulla on parempaakin tekemistä
kuin osallistua puoluetyöstä aikaa ja rahaa pois haaskaaviin oikeuskäsittelyihin ja muuhun
pelleilyyn jonka entinen puoluejohto uuden, laillisen puoluehallituksen niskaan aikoo kaataa.
Ilmoitan täten erostani Liberaalit rp:stä ja sen ala/jäsenjärjestöistä, joka astuu voimaan
välittömästi.

Turussa 11.9.2004