USA:n terveydenhuoltojärjestelmä ei ole liberaali
(Marco De Wit)

USA:n terveydenhoidon huonoja puolia käytetään yleensä todisteena vakuutuspohjaisten terveysjärjestelmien puutteellisuudesta. Silloin kuitenkin unohdetaan, että ensinnäkin monet USA:n sairaalat ovat kunnallisia (municipalities tai counties) sekä ennenkaikkea, että USA:n terveydenhoito on äärimmäisen pitkälle säädeltyä. [Lähteenä seuraavassa mm. artikkelikokoelma Market Liberalism, ed. D. Boaz ja E. Crane.] Itse en paljon tiedä terveydenhoitoasioista, mutta ainakin tiedän USA:ssa terveydenhoidon olevan korkealla tasolla, mikäli on vakuutettu! Perusongelma siis on, että kaikilla ei ole vakuutusta, joka puolestaan johtuu toisaalta terveydenhoidon korkeasta hinnasta sekä toisaalta säännöksistä, jotka alentavat ihmisten ostovoimaa:

1. SAIRASVAKUUTUSTEN KALLEUS.
Periaatteessa yksityiset ihmiset voisivat USA:ssa itse ostaa yksityisen
sairasvakuutuksen, mutta sitten ongelmaksi tulee niiden kalleus, joka
puolestaan on seurausta mm. seuraavista valtion toimenpiteistä.

1.1. USA:n terveydenhoitopalvelut toimivat samalla periaatteella kuin
suomessa taxit, eli ne eivät ole pelkästään luvanvaraisia vaan myös
tarveharkintaisia. Kyseessä ovat ns. "Certificate of need" (CON) luvat.
Suomessahan vastaava järjestelmä on apteekeilla, jotka eivät siis ole
pelkästään luvanvaraisia vaan tarvehankinteisia myös siinä mielessä, että
hyvin harva pätevistäkään apteekkareista saa niitä perustaa. Ideana on siis
sama kuin CON-luvissa eli pyritään siihen, että tietyllä alueella on
mahdollisimman vähän kilpailua, jotta yritykset eivät kilpailisi toisiaan
esim. niinkin kauheaan asiaan kuin konkurssiin tai mikä pahempaa:
hinnanalennuksiin. ;)

Kilpailu siis nähdään vaarallisena asiana, koska nähtävästi kuvitellaan,
että konkurssin partaalla hoipperoiva yritys voisi esim. myydä ns.
sekundatavaraa tai palvelua. Kuvitellaan myös kuinka konkurssiin mennyt
sairaala yhtäkkiä lopettaisi sairaiden hoitamisen, kun yhtenä kauniina
aamuna kaikki työntekijät irtisanotaan. Kyse on siis eräänlaisesta "kaatuu
saappaat jalassa"-teoriasta, jolla toisaalta on kyllä osittaisia perusteita
nykytaloudessa, jossa kaikenlaiset hinta- ja palkkajoustot on
ennaltaehkäisty niin tehokkaasti, että yritys joko toimii täydellä vauhdilla
tai sitten kaatuu saappaat jalassa.

1.2. Lääkärien ammattiliitto on kartellisoinut ammattinsa
tutkintokiintiöiden ja luvanvaraisuuden yhdistelmällä eli estänyt
lääkäreiden määrä nousemasta niin paljon, että se alentaisi heidän (erittäin
korkeita) palkkojaan. USA:n lääkärien (ammatti)liitto AMA, American Medical
Association on kaikin keinoin pyrkinyt ja onnistunut minimoimaan
valmistuvien lääkäreiden määrän antamalla hyväksyntänsä vain harvoille
lääketieteellisille oppilaitoksille. [AMA:aa kutsutaankin usein maailman
kovimmaksi kartelliksi.]

Luvanvaraisuutta pahentaa vielä sen äärimmäisen tiukka määrittely, sillä
esim. kätilön ammatti on kielletty 37:ssä osavaltiossa. Useimmissa
osavaltioissa sairaanhoitajat eivät saa millään tavalla lääketieteellisesti
hoitaa potilaita ilman lääkärin valvontaa ja lisäksi esimerkiksi psykologit,
sairaanhoitajat ja farmaseutit eivät saa kirjoittaa reseptiä edes kaikkein
alkeellisimmille lääkkeille.

Lääkärien pyrkimys suojella itseään kilpailulta on mennyt USA:ssa niin
pitkälle, että AMA:n yli-innokkaan lobbauksen ansiosta Georgian osavaltiossa
jopa vahingossa kiellettiin sairaanhoitajia antamasta rokotuksia. Syynä oli
laki, jonka mukaan vain lääkärit ja hammaslääkärit olisivat saaneet leikata,
pistää tai muuten muuttaa potilaan ihoa. Käytännössä tämä olisi siis estänyt
sairaanhoitajien tekemät rokotukset, mutta onneksi oikeusistuimet nopeasti
mitätöivät lain.

1.3. Lait myös säätelevät voimakkaasti sairaaloiden toimintaperiaatteita,
sillä esimerkiksi osuustoiminnalliset sairaalat ovat verolakien seurauksena
käytännössä kielletty.

1.4. Byrokratia on hyvin yksityiskohtaista ja laajaa, joten esim.
laboratorioiden kohdalla paperityö on tullut niin kalliiksi, että vain
kaikkein suurimmat laboratoriot voivat toimia.

1.5. Laajinta byrokratia on kuitenkin lääkkeiden kehittelyssä, sillä
viimeisen kahden vuosikymmenen kuluessa lääkkeiden kehityskulut ovat yli
kolminkertaistuneet lähinnä FDA:n (Federal Drug Administration) synnyttämän
byrokratian takia. Tämä byrokratia on mennyt niin mahdottomaksi, että uusien
lääkkeiden tuominen markkinoille kestää useimmiten yli kymmenen vuotta. Näin
byrokratiaviidakko suojelee tehokkaasti kaikkein suurimpia lääkeyrityksiä
pienemmiltä ja ulkomaisilta kilpailijoilta. Esimerkiksi suomen Leiraksella
ja muilla eurooppalaisilla lääkeyrityksillä on ollut suuria vaikeuksia
päästä USA:n markkinoille.

Nämä kilpailunrajoitukset ovat kuitenkin kaikkein vahingollisimpia
potilaille, sillä uusien lääkkeiden markkinoilletulon viivästyminen
merkitsee aina useiden potilaiden tarpeetonta kuolemaa. Esimerkiksi vuoden
1988 lääketieteen nobelisti George Hitchingson on arvioinut, että FDA:n
viivyttely antibakterologisen lääkeen Sepran hyväksymisessä merkitsi yli 80
000 tarpeetonta kuolemaa.

USA:n nykyinen järjestelmä, jossa lääkkeet ja sairaalat yritetään tehdä
byrokratian avulla "idiootinvarmoiksi" merkitsee kalliimpaa ja huonompaa
terveydenhoitoa sekä kustannuksien nousun että kilpailun vähenemisen kautta!
Tärkeää olisi, että sairaanhoito vastaa sopimusta (lupauksia), ja vapaan
kilpailun tehtävänä on sitten parantaa noita sopimuksia (sairaanhoidon
laatua). Byrokratia ei voi tehdä terveydenhoitoa täydelliseksi ja sitä
yrittämällä se heikentää terveydenhoitoa eli esim. kieltämällä puoliksi
testattujen lääkkeiden käytön se samalla tuomitsee monet ihmiset kuolemaan.
Lääkkeissä voisi esimerkiksi lukea, että tämä lääke on/ei ole
FDA:n/Lääkelaitoksen hyväksymä ja ihmiset voisivat itse päättää kannattaako
puoliksi testattua lääkettä kokeilla.

Tätä lääkäreiden ja lääketeollisuuden kartellia kuvataan kuuluisassa
elokuvassa Lorenzon öljy, jossa kuvattiin kuinka vanhempien ei pelkästään
itse pitänyt kehittää uutta lääkettä vaan myös käyttää sitä laittomasti.
Sama tilanne on myös ollut AIDS-potilailla, sillä vaikka se tuntuu
uskomattomalta, lääkintöhallitus ja lääkäärit antavat mieluummin potilaiden
kuolla, kuin antavat heille puoliksi testattua, mutta todennäköisesti
parantavaa lääkettä.

Kyse on tietysti byrokratiasta ja ennenkaikkea rahasta, sillä jos
sairaanhoito- ja lääkemarkkinoilla vallitsisi sopimusvapaus (esim. oikeus
puoliksi kokeiltujen lääkkeiden käyttöön), menettäisivät tietysti lääkärit
ja lääketuottajat nykyisen voimakkaan kartelliasemansa. Tästä aiheesta ovat
paljon kirjoittaneet monet taloustieteen nobelistit, kuten George Stigler ja
Milton Friedman.

1.6. Yritysten ja lääkäreiden korvausvastuu.
Täyden korvauksen periaate on markkinoita tehostava ja siten
hinta-laatusuhdetta parantava vain mikäli se on sopimusoikeudellinen. Toisin
sanoen, sopimusosapuolten (lääkäri ja potilas) on noudatettava
(hoito)sopimustaan ja sopimusrikkojan on korvattava osapuolen kaikki kulut.
Tilanne kuitenkin muuttuu, mikäli sopimusosapuolille asetetaan sääntelyllä
ylimääräisiä velvollisuuksia. Varsinkin sairaanhoidossa ja
lääketeollisuudessa on sääntely mennyt niin pitkälle ja monimutkaiseksi,
että yritysten on vaikeata tietää milloin he toimivat lain ja säännösten
mukaan. Periaatteessa melkein minkä tahansa teon voi väittää loukkaavan
jotain säännöstä, joten melkein mistä tahansa voi täyden korvauksen
periaatteen mukaisesti vaatia valtavia korvauksia.

Pahimmillaan tämä (vääristynyt) täyden korvauksen periaate on tietysti
USA:ssa, jossa (konservatiivisten tai sosiaaliliberaalien) "positiivisia
vapauksia" ylläpitävien säännösten viidakko on aiheuttanut tilanteen, jossa
kuka tahansa voi haastaa kenet tahansa oikeuteen mistä tahansa (varsinkin
hoito"virheestä") ja kuinka suuresta summasta tahansa (kirjaimellisesti).
Suomessa ongelmaa osittain rajoittaa se, että täällä on rajoitetumpi
korvausvelvollisuus. Toisaalta ei sekään hyvä asia ole, koska suomessa taas
potilaalla ei ole juuri mitään suojaa. Esim. sairaalabakteeri saattaa tappaa
tai vammauttaa, mutta on turha edes yrittää vaatia korvauksia varsinkaan
valtion sairaalalta. Suomessahan ei edes pidetä rekisteriä
sairaalabakteereihin kuolleista! Lääkärien ammattiliiton mielestä se ei
nimittäin ole tarpeen.

USA:ssa tilanne on kuitenkin mennyt toiseen äärilaitaan, koska siellä ei
välttämättä ole vitsi jos sairaalassa kävelykykyisetkin potilaat pakotetaan
rullatuoliin, jotta vain ei voisi liukastua ja haastaa sairaalaa oikeuteen
kymmenestä miljoonasta dollarista. [Samasta syystä USA:n kaupoissa on lähes
mahdotonta kuljettaa lapsia ostoskärryjen sisällä, kuten minulla on tapana.]


2. VAKUUTUSTEN OSTAMISEN RAJOITUKSET:
Valtio siis tekee sopimusvapautta loukkaavalla sääntelyllään
terveydenhoidon hinnat erittäin kalliiksi, mutta ei siinä kaikki. Kaupan
päällisiksi se vielä varmistaa, että toisaalta sinulla on mahdollisimman
vähän rahaa kalliin terveydenhoidon ostamiseksi ja toisaalta, ettet
vahingossakaan saa ostettua edullisia pienimuotoisia sairasvakuutuksia:

2.1. Ensinnäkin vakuutuksia eivät kykene ostamaan ne, jotka valtio on tehnyt
köyhiksi minimipalkoilla, vuokrasäännöstelyllä, ammattiliittojen
erikoisoikeuksilla, uhrittomilla rikoksilla, veroilla ja yritysten
sääntelyllä. Tähän kategoriaan kuuluvat tietysti mm. slummien neekerit ja
siirtolaiset.

2.2. Toiseksi ongelmana on, että verolait suosivat voimakkaasti työnantajien
ostamia sairasvakuutuksia, sillä työnantajat saavat verovapauden niille
rahoille joilla he ostavat sairausvakuutuksia, mutta yksittäiset ihmiset
eivät saa! Tämän seurauksena lähinnä suuryritysten työntekijöillä on hyvä
vakuutusturva, mutta heilläkin vain niin kauan kuin he ovat yrityksen
palveluksessa. Esim. irtisanomisen tai työpaikan vaihtamisen aikana
vakuutussuoja katoaa usein kokonaan. Toisin sanoen, työnantajat (mm. valtion
painostuksesta) eivät osta vakuutusta työntekijälleen, vaan työntekijä
käyttää yrityksen vakuutusta. [Tosin tästä on se kyseenalainen "hyöty", että
työntekijät suostuvat suurempiin "joustoihin" pelätessään kuollakseen
joutuvansa irtisanotuksi ja siten samalla joutuvansa perheineen
vakuutussuojan ulkopuolelle.]

2.3. Kolmanneksi, USA:ssa vakuutussäännökset määräävät, että vakuutuksen
pitää olla hyvin kattava! Toisin sanoen, valtio tekee terveydenhoidosta ja
siten sairausvakuutuksista kalliita ja sitten vielä valtio kieltää ostamasta
pieniä määriä tätä kallista terveydenhoitoa eli halvempia rajoitettuja
vakuutuksia.

Yhteisvaikutuksena tästä kaikesta on, että varsinkin USA:ssa
sairasvakuutukset ovat liian kalliita pienituloisille. Toisaalta siis valtio
säännöksillään vähentää ihmisten tuloja ja toisaalta nostaa
terveydenhoitopalveluiden hintoja. Tästä kaikesta tietysti vielä syytetään
markkinataloutta.

Ehkä kollektivistisen väärinkäsityksen syynä on, että ihmiset luulevat
sosialismin tarkoittavan vain valtion omistusta ja veroja, eivätkä siten
ymmärrä, että yhtä vaarallista (konservatiivista tai sosiaaliliberaalia)
kollektivismia ovat myöskin sopimusvapauden rajoitukset. Ne ovat paljon
huomaamattomampia ja "viattomamman" oloisia, mutta silti yhtä vakavia
sopimusvapauden loukkauksia kuin verot tai sosialisointi.

Ainoa keino varmistaa terveydenhuollon (tai minkä muun tahansa) paras
mahdollinen hinta-laatusuhde on se sama vanha liberaalinen peruslääke:
perustuslaillinen sopimusvapaus.