Vaalitarkkailijoita Suomeen
(Aarno Laitinen - Iltalehti 18.9.2004)

Olin vuonna 1996 Moskovassa ETYJ:n määräämänä tarkkailijana
presidentinvaaleissa, jotka Boris Jeltsin voitti. Kiersimme Ilkka
Suomisen kanssa Moskovan eteläisten kaupunginosien äänestyspaikkoja.

Mitään varsinaista vaalivilppiä emme havainneet, joskin äänestyksessä
oli monia omituisuuksia. Perheen isä saattoi antaa vaalivirkailijalle
neljä passia, ja hän äänesti vaimonsa ja kahden aikuisen tyttärensä
puolesta.

Samaan äänestyskoppiin meni kolme kikattavaa tyttöä. Vaalisalaisuus
oli kyseenalainen. Vaaliuurnat olivat jossakin nurkassa
valvomattomina, ja sinne olisi kuka tahansa pystynyt pudottamaan
ylimääräisiä äänestyslippuja.

Jollakin äänestyspaikalla sihteeri pyysi meidät
takahuoneeseen "kahville". Sihteeri oli jonkinlainen neuvostoajan
jäänne värjättyine hiuksineen, rautahampaineen ja kultakoruineen.


Muutamassa minuutissa taka- huoneeseen oli loihdittu pari metriä
pitkä zakushka-pöytä savustettuine sampineen, kaviaareineen,
leikkeleineen, konjakkeineen ja vodkineen. Täti pyysi minua avaamaan
vodka-pullon ja täyttämään parin desilitran lasit. Sitten hän kohotti
lasinsa ja ehdotti maljaa "Boris Nikolajevitshin vaalivoiton
kunniaksi". Meitä vaalitarkkailijoita huvitti tällaisen maljan
ottaminen "da dna" ennen ääntenlaskentaa.

Seuraavana päivänä olimme Venäjän duumassa muiden
vaalitarkkailijoiden mukana vakuuttamassa presidentinvaalien
avoimuutta ja rehellisyyttä.

Miksei Suomeen koskaan lähetetä ETYJ:n vaalitarkkailijoita valvomaan
vaalien rehellisyyttä? Venäläiset, saksalaiset, ranskalaiset,
italialaiset ja englantilaiset vaalitarkkailijat voisivat ottaa
kantaa vaikkapa kunnallisvaalien ehdokasasetteluun.


Italialaiset vaali tarkkailijat saattaisivat ihmetellä, miten on
mahdollista, että Pohjanmaan kunnissa 70 - 80 prosenttia ihmisistä
äänestää agraaripuoluetta, jollaisia maailmassa ei muualla enää ole.
Viimeisetkin kuolivat DDR:n ja Bulgarian luhistumisen myötä, ja
sielläkin hallitseva kommunistipuolue piti niitä yllä vain lännen
hyödyllisten idioottien höynäyttämiseksi.

Sisilialainen vaalitarkkailija voisi viedä kateutta herättäviä
terveisiä kotikyläänsä, ettei Pohjanmaan kepun tarvitse murhata
poliiseja tai tuomareita, sillä he kuuluvat samaan hallitsevaan
mafiaan opettajien, pappien, pankinjohtajien, kauppiaiden, lääkärien,
sairaanhoitajien, taksikuskien ja maanviljelijöiden kanssa.

Jos ETYJ hiemankin perehtyy kunnallisvaalien ehdokasasetteluun, Suomi
joutuu mustalle listalle. Tarkkailijoille paljastuu, että kepun
hallitsemalla maaseudulla ei uskalleta asettua demarien, kokoomuksen,
kristillisten tai perussuomalaisen ehdokkaaksi.


Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen pystyy kertomaan
vaalitarkkailijoille surullisia esimerkkejä, miten paikallinen kepun
mafia estää kilpailijoiden asettumisen ehdokkaaksi. Kokoomuslainen
taksiyrittäjä tietää, että hän menettää koululaiskuljetukset, jos
alkaa uhmata kunnallista mafiaa.

Katainen voi kertoa esimerkin kirkonkylän kukkakauppiaasta, joka
tyhmyyttään asettui kokoomuksen ehdokkaaksi. Kylällä oli samoihin
aikoihin kuollut vanha maanviljelijä, ja kukkakauppiaalta oli tilattu
seppeleet hautajaisiin. Ehdokkuuden jälkeen kepun piirisihteeri
soitti kukkakauppaan ja peruutti kukkatilaukset. Seppeleet ostettiin
toisesta kaupasta. Kukkakaupasta katosivat asiakkaat.

Demarien puoluesihteeri Eero Heinäluoma voisi kertoa vaikka kuinka
monta esimerkkiä vaikkapa kaupan myyjistä, jotka kauppias on uhannut
erottaa, jos nämä asettuvat demarien ehdokkaiksi tai sitten
terveyskeskuksen määräaikaisesta perushoitajasta, jonka
määräaikaisuus loppuu yllättäen hänen asetuttuaan demarien
ehdokkaaksi.


Kristillisten puheenjohtaja Bjarne Kallis voi paljastaa
vaalitarkkailijoille vaikkapa sen ruotsinkielisen koulun rehtorin
Pohjanmaalla, joka kielsi täysikäistä oppilastaan asettumasta
kristillisten ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa. Ruotsalaisten
ehdokkaaksi hän olisi kelvannut.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini voi esittää pitkän listan
kanteluja siitä painostuksesta, jonka kohteeksi hänen puolueensa
ehdokaskandidaatit ovat joutuneet. Veikko Vennamon menestyksen
aikoihin puolueen ehdokkaat olivat vielä itsenäisiä pienviljelijöitä,
jotka uskalsivat mitä vain, mutta heidän poikansa ja tyttärensä elämä
on kiinni kotikunnan isäntien hyväntahtoisuudesta. Pelko luo
nöyryyttä.

Kunnalta on turha odottaa auraus- ja hiekoitusurakoita talvella, jos
on perussuomalainen. Eikä pankin isännistössä katsella hyvällä
konelainan hakijaa, joka on luokkapetturi.

Jos vaalitarkkailijat tulisivat haastattelemaan minua, voisin kertoa
esimerkin poliittisesta painostukseksesta ja boikotista, jonka
kohteeksi joutui maaseudun perhe, kun tyttären häissä soitettiin
Akselin ja Elinan häävalssi. Se on poliittisesti sopimaton, sillä
Akseli Koskelahan oli demari.